Päivitetäänpäs tätä blogia nyt pitkästä aikaa.

Eilisessä torstain perhekahvilassa meillä oli kiinnostava aihe: "Luomuäiti vai uraäiti? Voiko vanhemmuutta määritellä?" Pohjana keskustelulle oli Meidän perhe-lehdessä (8/2007) ollut juttu otsikolla ”Kasvata lapsestasi luomu”. Kyseisessä artikkelissa oli esitelty kohta kohdalta ohjeita siihen, miten todellinen luomuvanhempi toimii. A) Vauvan kanssa nukutaan perhepedissä, imetetään pitkään ja kannetaan kantoliinassa. B)  Lapsi puetaan luomupuuvillaan, luomuvillaan ja muutenkin suositaan ekologisia materiaaleja. Ruskovillan tuotteet oli tietysti oikein nimeltä mainittu. C) Lelut pitää olla viimeistelemättömiä (jättävät tilaa mielikuvitukselle) ja mielellään puisia, steiner-nukke voittaa barbien. D) Kouluvalinnoissa pitää poiketa valtavirrasta, suositaan esim. steiner- tai montessoripedagogiikkaa. Radikaalimmat kouluttavat lapsensa itse kotikoulussa. E) Terveydenhuollossa luotetaan luonnonkeinoihin, mm. yrttihoitoihin ja homeopatiaan, ja turhia rokotuksia vältetään. F) Luomuperhe asuu mieluiten maalla, ideaali on ekokylä tai joku muu vastaava yhteisö. (Siteerasin juttua nyt ulkomuistista, joten pahoittelen jos muistin jotain väärin. Artikkeli on Mammakeitaalla.)

Onko vanhemmuutta tosiaan näin helppo määritellä? Tuntuu siltä, että tällainen luokittelu korostaa vain ihmisten eroavaisuuksia ja sitä kautta erilaisia vastakkain asetteluja. Äidit kun muutenkin helposti tuomitsevat toistensa erilaisia valintoja, ja myös syyllistyvät niistä. Eikö ennemminkin kannattaisi korostaa sitä, että erilaisista ratkaisuistaan huolimatta olemme kaikki äitejä. Eikä erilaiset valinnat välttämättä tee ihmisestä sen parempaa tai huonompaa. Tällainen ”luomuäidin” määritelmä saattaa aiheuttaa esim. sen, että ei haluta edes kokeilla kestovaippoja, koska ”en mä oo mikään luomuäiti, joka kieltäytyy rokotuksista”. Miksi kaikki asiat pitää niputtaa yhteen, kun ei varmaan kukaan meistä sovi yhteen muottiin. Kai paatunutkin luomuäiti voi silloin tällöin sortua syömään Hesellä tai laittamaan lapselle kertakäyttövaipan. Suurin osa Mammakeitaan kävijöistäkin on ns. sekakäyttäjiä, eli esimerkiksi käyttää kestoja ja kertiksiä, imettää pitkään mutta ostaa lapselleen barbien, suosii homeopatiaa mutta vie tarvittaessa lapsensa lääkärille ja antaa jopa putkittaa korvat. Mammakeitaalla käyviä yhdistää pyrkimys lapsentahtiseen elämään (huom. pyrkimys, tässäkin avoimesti myönnämme epäonnistuvamme aina välillä), mutta muuta yhteistä nimittäjää onkin sitten vaikea löytää.



Muita tapoja määritellä vanhemmuutta on esim. kotiäiti vs. uraäiti. Uraäiti saatetaan määritellä vain itseään ajattelevaksi uraohjukseksi, joka laittaa kaikessa työn perheen edelle, ja joka näkee lapsiaan ainoastaan aamuvarhain ja iltamyöhään. Kun taas kotiäiti on kotiinsa jumittunut, työtä pakoileva tai pakon edessä ”vain” kotona hääräävä nainen. (Kuka oikeasti tuntee tällaisia ihmisiä?)  Ja miksi muuten aina nainen? Miksi ei miehistä puhuta samalla tavoin koti-isinä tai uraisinä? Tai jos puhutaan, niin ihailevaan sävyyn, kun taas naisista sävy on enemmänkin syyllistävä. Mutta kuka sitten syyllistää, ellemme me äidit itse?



Määrittelyt ovat yleensä täysin subjektiivisia termejä, esim. hörhö on toisista vähättelevä ja pilkkaavakin termi, mutta toiset tunnustautuvat ihan mielellään hörhöiksi, eli se tuo heille positiivia mielleyhtymiä. Samoin määritelmä riippuu aina siitä yhteisöstä, missä ko. termiä käytetään. Esim. Mammakeitaalla en voi pitää itseäni kovinkaan ”luomuna” tai ”hörhönä” vaan enemmänkin ”taviksena”. Mutta esim. työpaikallani jos kerron valinnoistani, olen heti hörhö ja luomu ja lepsu vanhempi. Kun en edes suostu antamaan lapselleni tukkapöllyä.

Lokerointi herkästi johtaa siihen, että on sokea "toisen puolen" näkemyksille ja siellä oleviin hyviin juttuihin. Esim. jotkut voivat karttaa luomua koska "eivät todellakaan ole hörhöjä" tai luomuäiti voi uuvuttaa itsensä vastustamalla kaikkea nykyaikaista vauvanhoito-ohjetta, vaikka niissä voisikin olla jotain jaksamisen ja perhesovun kannalta hyviäkin juttuja. Tähän jälkimmäiseen monet keskustelijoista olivat itsekin syyllistyneet. Samoin tunnustimme, että myös meille on välillä vaikeaa hyväksyä erilaisia valintoja. Esimerkiksi vaikka itse toivoisimme ihmisten hyväksyvän pitkän imetyksen toisenlaisena valintana, emme aina välttämättä itse psyty ymmärtämään sitä, että joku ei halua imettää lainkaan.

Määrittelyn hyvä puoli on se, että se voi tuoda tiettyä yhteenkuuluvuuden tunnetta ja taustatukea. Esim. erilaisia internetin keskustelupalstoja voidaan perustaa julkisten määritelmien perusteella (luomuäidit, korvikemutsit tms.). Ja jos sitä kautta ihmiset saavat tukea ja helpotusta omaan vanhemmuuteensa, sehän on pelkästään hyvä asia.

Erittäin antoisa keskustelu meillä taas oli. Paljon muustakin puhuttiin, mutta en nyt kaikkea muista enkä ehdi referoida. Mutta kommentoida saa!

Mirkka