Uudet toimitilamme sijaitsevat Martin kaupunginosassa, osoitteessa Tapulikatu 8 b.

Tiloihin muuttavat 1.5.2008 Mammakeitaan lisäksi lastentarvikeliike Sininen Onni,
vyöhyketerapeutti, refleksologi Jaana Filppu-Eronen ja diplomihomeopaatti Iina
Karppijärvi. Tilan säännöllisestä käytöstä on neuvoteltu yhteistyötahojemme Omaiset
mielenterveystyön tukena ry:n, Käpy ry:n, Perheterapeuttiliiton ja yksittäisten terapeuttien
kanssa.

Mammakeitaan kirpputori avaa ovensa muuton myötä,
tervetuloa tekemään löytöjä!

Perille pääset Stålarminkatua kulkevilla busseilla nro 3, 30, 50, 51, 53 ja 54 sekä
Itäistä Rantakatua kulkevilla busseilla nro 14, 15 ja 55.

Parkkipaikkoja uuden tilan läheisyydessä on runsaasti kadunvierillä.

Tässä vielä kuva kartalta

Mammakeitaan tilan siivous on kinkkinen juttu. Kuten muukin Mammakeitaan toiminta, siivouskin toteutetaan vapaaehtoisten toimesta. Sen lisäksi, että tila siivotaan kunnolla kerran viikossa, kaikkien kävijöiden tulisi osallistua siisteyden ylläpitämiseen. Tässä nyt muutamia seikkoja, jotka toivoisimme kävijöiden ottavan huomioon:

1) Jokainen tiskaa ja kerää omat ja lapsensa astiat.
2) Ruokailu tapahtuu vain ja ainoastaan sille varatussa tilassa. Myös lasten osalta, keksejä tms. ei saa viedä "olkkarin" puolelle. Tämä on ihan turvallisuuskysymys, koska pahasti allergiset lapset saattavat saada murusia suuhunsa kohtalokkain seurauksin.
3) Jokainen kävijä mielellään osallistuu lelujen ja muiden tavaroiden keräilyyn perhekahvilan tms. päätyttyä. Tietenkään ei tarvitse alkaa siivoamaan leluja kesken toisten leikkien (jos lähtee aikaisemmin), mutta tässäkin voi jokainen käyttää omaa harkintaa. Lelut käydään läpi noin kaksi kertaa kuukaudessa, eli ne puhdistetaan ja korjataan rikkinäiset pois. Leluille löytyy omat merkityt laatikkonsa, jonne lelut olisi hyvä kerätä aina käytön jälkeen. Näin ne säilyisivät ja löytyisivät paremmin.
4) Perhekahvilan päätteeksi olisi mukavaa, jos kaikki siivoaisivat porukalla. Muuten perhekahvilan vastuulliselle jää kohtuuttoman iso siivous- ja tiskausurakka, eikä vastuun ottaminen oikein sellaisena houkuttele.

Toiveena olisi, että kaikki panostaisivat yhteisen tilamme siisteyteen ja viihtyvyyteen, jolloin siivous ei kasaantuisi vain muutamien aktiivisten harteille.

Torstain perhekahvilassa kokoontui Koko perhettä kuunnellen -sarja, tällä kertaa aiheena vanhempana kasvaminen. Monesti tässä samassa rytäkässä alkaa perhe kasvaa, sitoudutaan parisuhteeseen ja asuntolainaan, ja ikääkin tulee sen verran, että ns. kolmenkympin kriisi alkaa puskea uusia ajatuksia. On siis kasvamisen paikka. Ihminen kun ei ole koskaan valmis, vaan myös vanhempana on syytä kasvaa ja kehittyä.

Lapsen synnyttyä moni kokee kriisin siitä, kuinka sidottu lapseen lopulta onkaan. Lapsi on täysin riippuvainen vanhemmistaan, ja erityisesti äidistä mm. imetyksen takia. Entinen elämä jää väistämättä taakse, halusi sitä tai ei. Lapsestaan ei ainakaan ajatuksen tasolla pääse koskaan eroon. Mutta hyvä uutinen on se, että ei sitä sitten kovin moni haluakaan, hyvä että pystyy muutaman tunnin olemaan poissa kotoa ilman ikävää.

Vanhempana kasvaminen tarkoittaa mm. kärsivällisyyden kasvamista, ja sitä, että oppii paremmin luottamaan itseensä ja omiin ratkaisuihinsa. Toisen lapsen kanssa monesti on paljon rennompi ja välittää vähemmän siitä, mitä muut ajattelevat.

Lapset ovat hyviä kasvattamaan meitä aikuisia, jos vain suostuu itse antamaan kasvulleen mahdollisuuden.

 

Päivitetäänpäs tätä blogia nyt pitkästä aikaa.

Eilisessä torstain perhekahvilassa meillä oli kiinnostava aihe: "Luomuäiti vai uraäiti? Voiko vanhemmuutta määritellä?" Pohjana keskustelulle oli Meidän perhe-lehdessä (8/2007) ollut juttu otsikolla ”Kasvata lapsestasi luomu”. Kyseisessä artikkelissa oli esitelty kohta kohdalta ohjeita siihen, miten todellinen luomuvanhempi toimii. A) Vauvan kanssa nukutaan perhepedissä, imetetään pitkään ja kannetaan kantoliinassa. B)  Lapsi puetaan luomupuuvillaan, luomuvillaan ja muutenkin suositaan ekologisia materiaaleja. Ruskovillan tuotteet oli tietysti oikein nimeltä mainittu. C) Lelut pitää olla viimeistelemättömiä (jättävät tilaa mielikuvitukselle) ja mielellään puisia, steiner-nukke voittaa barbien. D) Kouluvalinnoissa pitää poiketa valtavirrasta, suositaan esim. steiner- tai montessoripedagogiikkaa. Radikaalimmat kouluttavat lapsensa itse kotikoulussa. E) Terveydenhuollossa luotetaan luonnonkeinoihin, mm. yrttihoitoihin ja homeopatiaan, ja turhia rokotuksia vältetään. F) Luomuperhe asuu mieluiten maalla, ideaali on ekokylä tai joku muu vastaava yhteisö. (Siteerasin juttua nyt ulkomuistista, joten pahoittelen jos muistin jotain väärin. Artikkeli on Mammakeitaalla.)

Onko vanhemmuutta tosiaan näin helppo määritellä? Tuntuu siltä, että tällainen luokittelu korostaa vain ihmisten eroavaisuuksia ja sitä kautta erilaisia vastakkain asetteluja. Äidit kun muutenkin helposti tuomitsevat toistensa erilaisia valintoja, ja myös syyllistyvät niistä. Eikö ennemminkin kannattaisi korostaa sitä, että erilaisista ratkaisuistaan huolimatta olemme kaikki äitejä. Eikä erilaiset valinnat välttämättä tee ihmisestä sen parempaa tai huonompaa. Tällainen ”luomuäidin” määritelmä saattaa aiheuttaa esim. sen, että ei haluta edes kokeilla kestovaippoja, koska ”en mä oo mikään luomuäiti, joka kieltäytyy rokotuksista”. Miksi kaikki asiat pitää niputtaa yhteen, kun ei varmaan kukaan meistä sovi yhteen muottiin. Kai paatunutkin luomuäiti voi silloin tällöin sortua syömään Hesellä tai laittamaan lapselle kertakäyttövaipan. Suurin osa Mammakeitaan kävijöistäkin on ns. sekakäyttäjiä, eli esimerkiksi käyttää kestoja ja kertiksiä, imettää pitkään mutta ostaa lapselleen barbien, suosii homeopatiaa mutta vie tarvittaessa lapsensa lääkärille ja antaa jopa putkittaa korvat. Mammakeitaalla käyviä yhdistää pyrkimys lapsentahtiseen elämään (huom. pyrkimys, tässäkin avoimesti myönnämme epäonnistuvamme aina välillä), mutta muuta yhteistä nimittäjää onkin sitten vaikea löytää.

Muita tapoja määritellä vanhemmuutta on esim. kotiäiti vs. uraäiti. Uraäiti saatetaan määritellä vain itseään ajattelevaksi uraohjukseksi, joka laittaa kaikessa työn perheen edelle, ja joka näkee lapsiaan ainoastaan aamuvarhain ja iltamyöhään. Kun taas kotiäiti on kotiinsa jumittunut, työtä pakoileva tai pakon edessä ”vain” kotona hääräävä nainen. (Kuka oikeasti tuntee tällaisia ihmisiä?)  Ja miksi muuten aina nainen? Miksi ei miehistä puhuta samalla tavoin koti-isinä tai uraisinä? Tai jos puhutaan, niin ihailevaan sävyyn, kun taas naisista sävy on enemmänkin syyllistävä. Mutta kuka sitten syyllistää, ellemme me äidit itse?

Määrittelyt ovat yleensä täysin subjektiivisia termejä, esim. hörhö on toisista vähättelevä ja pilkkaavakin termi, mutta toiset tunnustautuvat ihan mielellään hörhöiksi, eli se tuo heille positiivia mielleyhtymiä. Samoin määritelmä riippuu aina siitä yhteisöstä, missä ko. termiä käytetään. Esim. Mammakeitaalla en voi pitää itseäni kovinkaan ”luomuna” tai ”hörhönä” vaan enemmänkin ”taviksena”. Mutta esim. työpaikallani jos kerron valinnoistani, olen heti hörhö ja luomu ja lepsu vanhempi. Kun en edes suostu antamaan lapselleni tukkapöllyä.

Lokerointi herkästi johtaa siihen, että on sokea "toisen puolen" näkemyksille ja siellä oleviin hyviin juttuihin. Esim. jotkut voivat karttaa luomua koska "eivät todellakaan ole hörhöjä" tai luomuäiti voi uuvuttaa itsensä vastustamalla kaikkea nykyaikaista vauvanhoito-ohjetta, vaikka niissä voisikin olla jotain jaksamisen ja perhesovun kannalta hyviäkin juttuja. Tähän jälkimmäiseen monet keskustelijoista olivat itsekin syyllistyneet. Samoin tunnustimme, että myös meille on välillä vaikeaa hyväksyä erilaisia valintoja. Esimerkiksi vaikka itse toivoisimme ihmisten hyväksyvän pitkän imetyksen toisenlaisena valintana, emme aina välttämättä itse psyty ymmärtämään sitä, että joku ei halua imettää lainkaan.

Määrittelyn hyvä puoli on se, että se voi tuoda tiettyä yhteenkuuluvuuden tunnetta ja taustatukea. Esim. erilaisia internetin keskustelupalstoja voidaan perustaa julkisten määritelmien perusteella (luomuäidit, korvikemutsit tms.). Ja jos sitä kautta ihmiset saavat tukea ja helpotusta omaan vanhemmuuteensa, sehän on pelkästään hyvä asia.

Erittäin antoisa keskustelu meillä taas oli. Paljon muustakin puhuttiin, mutta en nyt kaikkea muista enkä ehdi referoida. Mutta kommentoida saa!

Mirkka